Vierailulla Herrankukkarossa

Tänä syksynä olen vieraillut kolmessa eri matkailukohteessa. Lahdessa pääsin tutustumaan Mukkulan kartanoon, Sibelius-taloon ja Lahden Seurahuoneelle. Vierailu oli antoisa ja pääsin tutustumaan hyvin erilaisiin kohteisiin.

Kouvolan seutu on minulle uusi tuttavuus. Hienoja kokemuksia sain taiteesta ja teatterin maailmasta.

Kolmas kohde Herrankukkaro onkin vähän kauempana. Sinne kestää ajaa kaksi ja puoli tuntia Turun suuntaan Rymättylään.

Herrankukkaro on  ollut kalastustorppa, josta on kehittynyt kokous-ja virkistyskeskus meren rannalle ihanan luonnon keskelle. Siellä pääsee virkistymään isossa maasavusaunassa ja paljussa. Saunomisen lomassa paistoimme nuotiolla lohta ja joimme hyvät kahvit. Paikassa käyn paljon ulkomaalaisia, jotka ovat ihan haltioissaan luonnon rauhasta.

 

Täällä tuntee hyvin luonnon yhteyden. Syksyllä siellä haistaa ihanat metsän tuoksut.  Ruoka on yksi paikan valtteja.  Illallisella syötiin kalaa monissa sen muodoissa.

Alue on täynnä erilaisia rakennuksia. Alueella on majoitustiloja ja yön voi viettää laavussakin. Kesällä pääsee mereen uimaan. Nyt se jäi väliin. Ensikerralla sitten. Voiko elämästä nauttia enemmän kuin savusaunassa ja paljussa. Hyvä ruoka ja  mahtava seura olivat  plussaa. Toivon, että pääsen tänne taas uudestaa uusin kokemuksin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *