EGS

We Travel Together Forever

Minua kiinnostaa erityisesti katutaide ja graffitit. Olen kuvannut niitä kotimaan lisäksi ulkomailla.

EGS on minulle suuri salaperäinen guru. Hänen henkilöllisyys ei ole yleisesti tiedossa, eikä hänestä ole julkaistu tunnistettavaa kasvokuvaa. Toivon, että pääsisin tapaamaan hänet joskus. Toive voikin toteutua jos oikein toivon sitä. Hänellä on nyt taidenäyttely Taidehallissa. Avajaisiin en päässyt, mutta seuraava päivänä pääsin tutustumaan näyttelyyn. Esillä oli taiteilijan puuveistoksia ja lasitaidetta. Graffitit olivat esillä videolla, joka pyöri randomina. Taiteilija on matkustanut ja työskennellyt kymmenissä eri maissa.

Yllätyksenä oli näyttelyssä hienot lasiveistokset ja puiset totemipaalut.  Mustavalkoisuus miellytti silmääni. Musta on aina ajankohtainen. Taitelijaa kiinnostaa eritysesti kartat. Esillä on suuri maailman kartta, joka on todella iso.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *